Sf-Caravan Raahentienoon kerhon perustava kokous pidettiin Joulukuussa 1975 Tiiranlinnassa. Mukana oli kymmenen vaunuilijaa. Puhetta johti Esko Pajarinen joka valittiin myös yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Perustettiin myös tapaamistoimikunta ( nyk. Leiritoimikunta), jonka ensimmäinen vetäjä oli Paavo Männistö.
Vuonna 1976 helmikuussa kerho merkittiin yhdistysrekisteriin. Samana vuonna liityttiin keskusjärjestö Matkailuvaunuliitto Ry:n jäseneksi. Huhtikuussa ensimmäiset tapaamiset järjestettiinVihannissaAlpuanharjun hiihtokeskuksessa. Kesällä virallisia avajaisia vietettiin Himangan Sautinkarin aluella. Mukana oli yli 30 vaunukuntaa. Jäsenmäärä oli ensimmäisen vuoden lopussa 70 jäsenmaksu 15 mk.
Alkuvuosina kokoontumisia järjestettiin Sautinkarin lisäksi Siikajoen Tauvossa, Lännennokalla,- Pyhäjoen kielosaaressa, Sievin Maasydänjärvellä,Kalajoella ja Hailuodossa. Kokoontumispaikkojen puuttellisuus ei häirinnyt innokkaita osallistujia niinpä tanssitkin saatettiin pitää nurmikolla pressun päällä ja hauskaa oli.
Yhdistyksen 10-v juhlat pidettiin Lännenrannalla syyskuussa 1985. Jäsenmäärä oli jo noussut 260.
Oman aluuen hankinta oli esillä jo keväällä 1979 ja perustettiin toimikunta oman aluueen hankintaa varten.
Vuonna 1981 yhdistykselle päätetiin hankkia standardi ja tarra,jotka suunnitteli Aarre Aunola.
Vuonna 1987 tehtiin Irja ja Pentti Kettukankaan kanssa ns. Multarantasopimus ja siitä alkoi alueen rakentaminen.Ensimmäiseksi rakennettiin tanssilava, jossa voitiin pistää jalalla koreasti. Seuraavana vuonna valmistui sauna ja alue oli jo vilkkaassa käytössä. Sähkö alueelle saatiin syksyyn mennessä näin alueen käyttöaika lisääntyi kun oli valosähkö saatavilla.
Vuonna 1989 liiton esityksestä yhdistyksen nimi muutettiin Sf-Caravan Raahentienoo ry:ksi.
Vuonna 1990 jäsenistölle suunnattu tiedoituslehti Jäsäri näki päivänvalon ensimmäisen kerran. Aueelle rakennettiin grillikatos,uudet WC-t ja puuliteri. Marraskuulla pidettiin yhdistyksen 15 v juhlat pikkujoulutreffien yhteydessä Veteraanimajalla. Jäsenmäärä oli kasvanut jo 506:een ja perhejäseniä oli 12.
Uuden huoltorakennuksen rakentaminen aloitettiin keväällä 1991 rakennushanke saatiin loppuun seuraavana vuonna.
Alueen kehittäminen jatkui, seuraava merkittävä hanke oli alueen nurmettaminen sekä ajoväylien tekeminen. Lasten viihtyvyyteen myös satsattiin rakentamalla toinen leikkikenttä huoltorakennuksen viereen ja hankkimalla polkuautoja ja -pyöriä. Keittokatos valmistui 20v juhla treffeille ja Pattijoen kunnalta hankittiin iso keittokattila,jossa ruokaa valmistuu suuremmallekin väelle. Vuonna 2000 nuorille rakennettiin oma disko paikka ”Riemuliiteri”. Vuokrasopimus uusittiin eri muotoon joka edellytti kesänaikana jatkuvaa isäntäpäivystystä alueella.
2001 yhdistys siirtyi tietokoneaikaan hankkimalla internet liittymän ja omat kotisivut. Seuraavina vuosina rakennustoiminta jatkui jolloin rakennettiin ns.inva WC ja huoltorakennuksen päätyyn laitettiin valokate.Laulajien iloksi hankittiin karaokelaitteet jotka ovat olleet ahkerassa käytössä.
2004 rakennettiin kesätiskikatos helpottamaan tiskaus ruuhkaa. Vuoden lopulla jäsenmäärä oli kasvanut 925. YT-alueiden lippu otettiin käyttöön ensimmäisen kerran Multarannassa Lättytreffien yhteydessä 2004. Jo vuodesta 1988 yhdistys on ollut aktiivisesti mukana YT-alueiden toiminnassa.
Lättytreffit ovat YT-treffit joista on muodostunut merkittävä tapahtuma Raahentienoolle. 2004 vuoden aikana yhdistys on hankkinut oman lipun joka otettiin käyttöön avajaisten yhteydessä. Tanssilavan uusiminen oli tullut ajankohtaiseksi väkimäärän lisääntyessä. Uudella tanssipaikalla pidettiin ensimmäiset tanssit 30v juhlatreffeillä.Olipa paikanpäälle saatu huipputason esiintyjätkin ”Leidit lavalla”. Myöhemmin paikka kastettiin Ketunpesäksi.
Vuodet 2006-2007 olivat alueella pysähdyksen aikaa jolloin kehitystä ei tapahtunut erimielisyyksien vuoksi,osa jäsenistä halusi caravan alueemme siirtyvän Raaheen. 2007 syyskokousksessa oli toistasataa osallistujaa joista suurin osa oli Multarannan toiminnan entisellään pitämisen kannalla.Niinpä jatkoimme oman alueemme kehittämistä enemmistön päätöksen turvin.
Vuonna 2008 aluetta ruvettiin kehittelemään uuden puheenjohtajan Jukka Mikkilän vetämänä. Laitettiin kasitienvarteen uudet opastustaulut, jätekatos rakennettiin sekä huoltorakennuksen päätyyn tehtiin katettu kuisti ja myös sivulle laitettiin valokatteet. Sähköistyksen uusiminen aloitettiin. Neuvoteltiin uusi vuokrasopimus kestona 30 v. Jäseniä oli tällöin n.1000.
2009 vuonna vanha kotarakennus alkoi uhkaavasti kallistumaan joten rysäytimme sen raktorilla kumoon ja aloitimme uuden rakentamisen.Uusi kota vihittiin käyttöön ja kastetiin kesällä Rantakodaksi. Yhdistyksen kotisivut saivat myös uuden ilmeen.
Vuonna 2010 nykyinen pj. Markku Luukinen astui Jukan saappaisiin. Olihan siinä työmaata saappaat täyttää mutta niinhän tuo on pystyssä pysynyt.Ollaanhan me tietenkin sivustakin koittaneet Markkua tukea.
Uuden toimistorakennuksen työt alkoivat syksyllä 2010,rakennus saatiin valmiiksi kesäkaudenavajaisiin 2011. 2011 vuonna kalalampeen tuli pitkästäaikaan kuhinaa,kun sinne istutettiin kirjoloheja.
Lämminvesijärjestelmä uusittiin.Lämminvesi ei ole loppunut isoimmillakaan treffeillä ja puumenoissa on säästetty kiitos uuden lämmitys ”systeemin”. Uudet yhdistyksen säännöt hyväksyttiin myös tänä vuonna.
Vuosi 2012 olikin sitten hengähtämisen vuosi. Keskitetyttiin vain hauskanpitoon,siitä esimerkkinä Tukiaisten siskosten vierailu pikkujouluissa. Jäseniä 860.
Vuonna 2013 pitikin sitten hulinaa remottien tiimoilta.Sauna remontoitiin,samoin keittiötä uudistettiin. Uimalampi tyhjennettiin ja ruopattiin. Minigolf radat asennettiin paikoilleen. 2014 sähköistys työt saatiin syksyllä valmiiksi. Ketunpesän kattoa remontoitiin, nyt siellä voi pitää juhlia vaikka ulkona olisi kylmenpääkin. Ja johan siellä 2014 vuoden pikkujoulut vietimmekin ja tunnelmaa oli. Paljon puuhaa ja tietenkin hupiakin on näihin vuosikymmeniin mahtunut.